Hiusten lahjoittaminen
Hiukset ja kosmetiikka

Hiusten lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen

Hiusten lahjoittaminen 11

Jälleen oli aika lahjoittaa muutama letti hyväntekeväisyyteen! Hiusten lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen käväisi ensimmäisen kerran mielessäni vuonna 2017. Silloin lähetin ensimmäisen hiuslahjoitukseni Little Princess Trustille Englantiin.

Nyt hiukseni olivat jälleen niin pitkät, että hiusten leikkaaminen oli ajankohtaista ja lahjoittaminen tuntui jälleen hyvältä ajatukselta. Noin 35cm pitkät letit lähtivät tällä kertaa lahjoitukseen!

Kerron tässä postauksessa, miksi minä halusin lahjoittaa hiukseni ja listasin sinulle myös ohjeet, jos sinäkin haluat joskus lahjoittaa hiuksiasi!

Minun hiukseni

Alkuvuodesta 2017 minulta lähti 37cm pitkät letit lahjoitukseen. Olen sen jälkeen käynyt ainoastaan kerran kampaajalla siistimässä latvat. Hiukseni ovat paksut ja hyvälaatuiset ja latvatkin pysyvät ihan ok kunnossa pitkästä leikkuuvälistä huolimatta. Hiuksiani on värjätty viimeksi joskus reilusti yli 10 vuotta sitten ja silloinkin laitettiin vain raitoja. Sekin varmasti osaltaan vaikuttaa hiusteni kuntoon.

Jossain vaiheessa ne hiukset kuitenkin ovat aivan liian pitkät ja niitä on pakko leikata. Pitkää hiusta on melko hankalaa käsitellä ja nuttura onkin ollut aivan äärettömän kätevä ja helppo pitkän hiuksen kanssa. Mutta kun hiusten latvat lähentelevät takamusta, ei tahdo oikein nutturakaan pysyä kurissa!

Mietin aika pitkään, haluanko leikkauttaa näin paljon, vai kuitenkin vähän vähemmän.

Mutta kun kurkkasin kesällä Little Princess Trust -järjestön sivut, siellä luki, että he kaipaavat nimenomaan pitkiä lahjoituksia (yli 31cm). Siitä innostuneena päätin jälleen leikkauttaa pidemmän määrän. ⁠

Rakastan hiuksiani ja minua inhottaa ajatus siitä, että hiukset lakaistaan kampaamon lattialta roskiin. Lahjoittamalla hiukset, ne toivottavasti pääsevät käyttöön ja ovat jollekin hyödyksi. Jep, tiedän olevani vähän outo hiusasioissani. 🙂

Little Princess Trust

Hiusten lahjoittaminen

Ymmärtääkseni Suomessa mikään taho ei ota hiuksia vastaan tai pysty niitä hyödyntämään. Suomessa on ollut useita hiusten lahjoituskampanjoita. Näissä kampanjoissa on kerätty hiuslahjoituksia eri kampaamoissa ja ne on lähetetty Little Princess Trustille Englantiin.

Little Princess Trust tarjoaa Englannissa ja Irlannissa ilmaisia peruukkeja lapsille (24-vuotiaaseen saakka), jotka ovat syöpähoitojen tai muun sairauden takia joutuneet luopumaan hiuksistaan.

Little Princess Trust kerää myös varoja lasten syöpien tutkimukseen. Järjestö on toiminut vuodesta 2006 ja on toimittanut yli 8000 peruukkia ja on kerännyt yli 5 miljoonaa puntaa syöpätutkimukseen.

Hiusten lahjoittaminen Little Princess Trustille

Hiusten lahjoittaminen on helppoa, jos vain hiuksilla löytyy mittaa. Tässä muutama ohje lahjoituksen tekemiseen!
HUOM! Tarkistathan ajankohtaisen tilanteen Little Princess Trustin verkkosivuilta. Lahjoitusten vastaanotossa on ollut koronan vuoksi katkoja.

Ohjeet hiusten lahjoittamiseen:

  • leikattava letti tulee olla vähintään 17cm (7 inches) pitkä, mutta suurin tarve kuitenkin on yli 31cm (12 inches) pitkille lahjoituksille
  • hiusten tulee olla puhtaat ja ehdottomasti kuivat
  • hiuksissa ei saa olla hoitoainetta tai muotoilutuotteita
  • hius voi olla värjätty, kunhan värjäys on tehty kestovärillä ja väri on luonnollinen
  • hius voi olla suora tai kihara, myös permanentti on ok
  • saa olla satunnaisia harmaita (enintään 10%)
  • hiukset säilyvät, joten myös pitkän aikaa sitten leikatut hiukset käy (noin viisi vuotta), jos ne on letillä ja hyvin säilytetty
Hiusten lahjoittaminen

Hiukset laitetaan letille ja letin molempiin päihin laitetaan kumilenkit. Ja sitten leikataan! Letit laitetaan puhtaaseen, suljettavaa pussiin ja lähetetään Postilla Little Princess Trustille!

Little Princess Trustin verkkosivuilta löytyy lomake, jonka voi täyttää lahjoituksen mukaan. Liittämällä lomakkeen mukaan, saat todistuksen lahjoituksesta sähköpostiisi!

Hiusten lahjoittaminen

Onko sinulla käynyt hiusten lahjoittaminen koskaan mielessä? Tai oletko kenties joskus lahjoittanut hiuksiasi? Olisi ihanaa kuulla muiden kokemuksia!

Seuraa blogia!

Voit tilata blogin uusimmat postaukset suoraan sähköpostiisi sivupalkin kentästä! Näin et missaa tulevia kirjoituksia! Mobiililaitteella löydät saman kohdan painamalla kolmea viivaa yläpalkissa!

Voit kommentoida tai laittaa viestiä:

terkuin,
Pia

8 Comments

  • N

    Meiltä lähti edellisen kerran hiuksia lahjoitukseen noin kaksi vuotta sitten. Nyt olisi vuorossa ”seuraava kierros” eli taas olisi aika leikata letit niitä enemmän tarvitseville.

    • alanen.pia

      Mahtavaa! 🙂
      Mä löysin itseasiassa sittenkin suomalaisen lahjoituskohteen hiuksille!
      Pitää päivittää tämä teksti, kun ehdin. 🙂

  • Matti

    Hmm, olen nyt kasvattanut pitkät hiukset ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen alusta asti ajatellut että haluan lahjoittaa nämä johonki hyvään jos mahdollista. Mun tukka on nyt yläselän ja keskiselän välillä menossa pisimmältä kohdalta, näitä ei ole tasoitettu tai värjätty taimitään. Olisi hienoa kuulla lisää tuosta Suomalaisesta paikasta, arvostaisin kovasti jos voisit mitenkään laittaa vaikka mailia asiasta tai ilmoittaa kun kirjoitat asiasta täällä kun unohdan tämän jutun kuitenkin 🙂

    • alanen.pia

      Moikka! Pahoittelut, että kesti vastauksessa näin kauan.

      My Clips Finland on ollut taho, johon olen ollut yhteyksissä.
      Tsekkaa Instasta @myclipsfinland
      Tai tästä linkki: https://www.instagram.com/myclipsfinland/
      Heidän uusimmassa päivityksessä onkin jotain infoa ja siihen voi vaikka esittää kysymyksiä vielä.

  • S

    Hei! Minua kans kiinnostaa mikä suomalainen taho ottaa lahjoitushiuksia vastaan? Itsellä olisi sama edessä ja Little Princess Trustilla ei oteta tällä hetkellä lahjoituksia vastaan. Ja mitähän sulla maksoi hiusten lähetys Englantiin?
    ~S

    • alanen.pia

      Moi!

      Tosiaan korona ilmeisesti aiheuttanut katkoja Little Princess Trustin toimintaan. En yhtään muista, mitä lähetys maksoi silloin 2017. Mun letit lähti silloin kummitytön lettien kanssa samassa paketissa. 🙂

      My Clips Finland on ollut suomaleinen taho, johon olen ollut yhteyksissä.
      Tsekkaa Instasta @myclipsfinland
      Tai tästä linkki: https://www.instagram.com/myclipsfinland/
      Heidän uusimmassa päivityksessä onkin jotain infoa ja siihen voi vaikka esittää kysymyksiä vielä.

  • E

    Moikka! Ajattelin itekkin lahjoittaa hiukseni, mutta voiko lahjoituksen tehdä kampaamossa? Jos voi, niin missä?

    • alanen.pia

      Jotkut kampaamot varmaan tekevät jotain lahjoituskampanjoita. Kannattaa kysellä! Lahjoitusten lähettäminen on tosi helppoa hoitaa myös itse. 🙂

Ajatuksia? Kommentoi, niin jutellaan lisää!

%d bloggaajaa tykkää tästä: